Amanda Malmbergin kasukat

on

 

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Uudet kasukat kuopiolaisen Amanda Malmbergin ompelimosta

Kuopion tuomiokirkkoon tilattiin 1800-luvun puolivälissä kuopiolaiselta ompelija Amanda Malmbergilta (1828-1910) kaksi uutta kasukkaa; punainen ja musta. Samettikasukat oli kirjailtu ruotsalaisten esikuvien, 1700-luvun lopun ”virsikirjankansikasukoiden” mukaan. Ompelimo valmisti vastaavanlaisia kasukoita myöhemmin mm. Hankasalmelle, Joensuuhun, Jyväskylään, Sotkamoon, Suonenjoelle, Tuusniemelle ja Karttulaan.

Musta kasukka oli kirjailtu hopea- ja punainen kultalangalla. Punaisen kasukan selkäkappaleessa on orjantappurakruunun koristama pääsiäisen tyhjä risti säteineen ja sen alla Golgatan kallio. Etukappaleessa on säteilevä kolmio, jonka alle on kirjailtu Jahve heprealaisin kirjaimin. Alla on ristikkäin asetetut palmunlehvät. Messukasukat olivat käytössä Tuomiokirkossa vuodesta 1849 aina 1930-luvun lopulle.

Kirkkotekstiilien tuotanto Kuopiossa

Malmbergin ompelimo toimi Kuopiossa Malmbergin talon pihapiirissä, Koljonniemenkadun puolella sijainneessa rakennuksessa. Messukasukoiden lisäksi Amanda Malmberg ja hänen ompelimonsa valmistivat seurakunnille mm. kalkkiliinoja, messupaitoja ja papinkauluksia.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s